Kipu on haastava kaveri:

Onneksi on olemassa vaihtoehto

Merkittävä osa kivuista johtuu toiminnallisista häiriöistä. Mikään ei ole suoranaisesti rikki tai taustalta ei löydy varsinaista sairautta. Silloin kysymys on siitä, että virheasennon vuoksi keho ei pysty toimimaan luonnollisella tavalla. Virheasento voi syntyä yhtä lailla pienten haavereiden tai staattisten työasentojen seurauksena. Keho pyrkii aina suojaamaan kipeää kohtaa, joten jumit voivat olla myös isompien tapaturmien tai esimerkiksi leikkausten jälkitiloja.

Kehosi osaa kyllä parantua, mutta välillä siihen tarvitaan apua. Vapauttamalla kudoskireydet ja varmistamalla nivelten oikea toimivuus, saadaan palautettua keho tasapainoon ja parannettua liikeratoja. Samalla stressitasot laskevat ja hermosto rauhoittuu. Tasapainoinen asento ehkäisee tuki- ja liikuntaelinvaivoja ennalta.

Mitä kalevalainen jäsenkorjaus on?


Kalevalainen jäsenkorjaus on perinnetietoon pohjautuvaa manuaaliterapiaa, jonka tavoitteena on korjata asentovirheet ja palauttaa kehon tasapaino sekä liikkuvuuden että kudosnestekierron osalta.

Muista perinnehoidoista ja jäsenkorjauksen muodoista poiketen hoito perustuu ainoastaan mobilisointiin, niksautuksia EI tehdä. Itä-Suomen yliopisto on tehnyt kalevalaisesta jäsenkorjauksesta useita tutkimuksia.

Miten hoito etenee?

Aloitamme kehon tasapainotekijöiden kartoituksella ja alkuhaastattelulla, jonka avulla pystymme selvittämään kipujen juurisyyn.Tämän jälkeen teemme kalevalaisen jäsenkorjaushoidon (kesto n. 90 min.).

Hoito on aina koko kehon hoito. Aloitamme hoitopöydällä jalkaterien ja jalkojen käsittelystä, etenemme käsiin asti. Selkä, niska- ja hartia-alue hoidetaan istuen.Lisäksi annamme sinulle halutessasi jumppaohjeita ja vinkkejä miten ylläpitää toimintakykyäsi jatkossa.

Kalevalaiset jäsenkorjaajat Annu Jokela-Ylipiha ja Jukka Ylipiha - kivutonta elämää ja parempaa liikkuvuutta keskellä kauneinta Kotkaa

''Hei! Me olemme Wipuset, Annu ja Jukka, ja olemme työskennelleet kalevalaisina jäsenkorjaajina vuodesta 2014 lähtien. Lisäksi Annu on sertifioitu coach ja palautumisvalmentaja.

Nyt toivomme, että juuri SINÄ tulet avoimin mielin kokeilemaan kalevalaisen jäsenkorjauksen tehokkuutta ja löydät pitkän aikavälin ratkaisun ongelmiisi, jolloin pystyt elämään ilman kipua ja rajoituksia.


Me emme niksauttele! Asiakasturvallisuus on meille tärkeää, joten hoito etenee rauhallisesti asiakkaan ehdoilla ja on siksi kestoltaan n. 90 min. Kalevalaisen jäsenkorjaajan koulutus kestää 3 vuotta, hoitomuoto on EU-nimisuojattu, toimintaa ohjaa ja valvoo Kansanlääkintaseura ry.

Joskus on hyvä keskustella hoidon soveltuvuudesta ennen ajanvarausta. Klikkaa alla olevaa painiketta ja jätä yhteystietosi - soitamme sinulle 26.6. jälkeen."

Anneli L.

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

"Kolme hoitokertaa takana. Herään aamuisin kivuttomana ja pystyn taas harrastamaan liikuntaa ja kuokkimaan pihalla. Enää en määrittele itseäni kivun kautta."

Jussi P.

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

"Täältä kun lähtee niin rappuset ei tunnu miltään, ei kolota mistään ja on kevyt olo. Toisinaan on muutama päivä hankalaa, ennenkuin keho tottuu uuteen asentoon."

Eini A.

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

"Taas kerran täyden kympin palvelu! Ei voi kuin ihmetellä miten pienestä voi moni asia olla kiinni."

Yleiset ongelmat joita hoidamme

✅ Selkäkipu

✅ Lonkka- & lantiokipu esim. iskiasvaivat
✅ Polvi- tai nilkkakivut
✅ Sitkeät niska-hartia kivut

✅ Migreeni tai muu päänsärky

✅ Raskausajan kivut (pl. ensimmäiset 12 vkoa)
✅ ...ja monia muita!


Hoidon esteitä ovat akuutit tulehdukset, hiljattain tapahtunut sydänkohtaus, hallitsematon korkea veranpaine, tuore vamma, erityisesti luustoon tai sisäelimiin levinnyt syöpä, vaikea osteoporoosi tai psykoosin riski. Raskaana oleville tehdään sovellettuja hoitoja mutta raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana ei mielellään hoideta lainkaan. Jos olet saanut lääkäriltä luvan hierontaan, uskallat tulla myös kalevalaiseen jäsenkorjaukseen.

Kaivokatu 18, 48100 Kotka, Suomi

Hoitohuone Wipunen / Annu Jokela-Ylipiha ja Jukka Ylipiha
Kaivokatu 18
Kotka